A7 Julku-runon rakenteen erittelyä

Julku on Lauri Viidan kirjoittama elegia runo vuonna 1947 ilmestyneestä Betonimylläri-kokoelmasta. Runo koostuu 24:stä säkeestä ja kolmesta säkeistöstä, jotka kertovat puhujan raskaasta elämästä.

         Jokainen säe koostuu riimistä, jotka muodostavat säepareja vierekkäisten säkeiden kanssa. Alkusointuja käytetään lähinnä aloituksessa tai lopetuksessa korostamassa puhujan erilaisia kokemuksia painokkailla sanoilla, esim. ”Roistojen ruokana tuhkaksi palaa/hiilenä hormista henkeni valaa.” 

         Runon typografia on tasainen jokaisessa säkeessä. Tästä päätellen runomitta on mitallinen. Kovien konsonanttien kanssa se luo jämäkkyyttä runoon. Tätä myös tukee samanlaisena pysyvä rytmi. Säkeen alussa se on iskevää, joka vähitellen hiipuu viimeiseen sanaan päästäessä. Alkusoinnun ja metonymian yhteydessä jämäkkyys säilyy hieman pidempään tai lyhyempään, kuten esim. ”kytketty, kätketty julkujen kastiin” -säkeessä. 

          Säkeet jakautuvat säkeistöiksi puhujan elämän eri vaiheiden mukaan, joissa korostuu siedettävän tilanteen paheneminen. Eri säkeistöissä ei tapahdu mitään merkittäviä muutoksia rakenteellisesti vaan säkeiden pituudet, loppusointujen määrä ja alkusointujen käyttö pysyvät samanlaisina. Ainoana poikkeuksena on puhuja, joka toisessa säkeistössä kuuluu johonkin ryhmään, kun taas aloituksessa ja lopetuksessa runon äänenä toimii minä-puhuja. Hänen elämänkertomus huipentuu viimeisen neljän säkeen aikana ironiaan, jota on kuvattu pitkillä loppusoinnuilla ja useammalla alkusoinnulla.